3.4.2010

Nuolet teräwix

Käväisin tuossa pajalla, ja ajattelin kirjoittaa muutaman sanan harppuunan nuolista ja siitä mitä kokemuksia mulla siitä on.
Kaikkein kätevin teroitusväline on smirkkeli, mutta hoituu tuo homma käsiviilallakin ihan hyvin. Nuolen kärjistä on syytä pitää huolta, sillä varsinkin hauen pää on aika kova, moni on sen varmaan huomannutkin, kun on joutunut nuolta ottamaan kalasta irti kunnon headshotin jälkeen. Tylsä nuoli saattaa ottaa kimmokkeen kiduskannesta tai muusta kovemmasta kohdasta, eikä lävistä kalaa. Ei sillä nuolenkärjellä niinkään väliä ole, kun pääsee kylkeen sihtaamaan, tosin terävä kärki jättää siistimmän jäljen ja sitämyöten fileetkin ovat sitten ehjemmät.
Me ollaan kokeiltu teroittaa pyöreää, kolmikulmaista ja nelikulmaista kärkeä ja kyllä pyöreäksi teroitettu kärki taitaa se paras olla, koska jostain syystä se ei ota niin paljon siipeensä osuessaan kiveen kuin kulmikas terä. Hyvin teroitettu kolmi -tai nelikulmainen terä sensijaan leikkaa osuessaan kalaan hienon haavan ja ruokapuoli jää siten kauniimmaksi, mutta ei niitä nuolia tule joka reissun jälkeen teroitettua ja siitä syystä on tuo perinteinen pyöreä terä ottanut vallan meidän porukassa.
Viereisessä kuvassa on kolme erilaista kärkeä ja vasemmanpuoleinen on todella huono vaihtoehto, koska se häviää kokonaan osuessaan kallioon. kannatavaa on siis teroittaa nuoli oikean puoleisen kärjen mukaan pyöreäksi ja terä "lyhyeksi".
Ei muuta kuin nuolet teräwix!!!

21.3.2010

sukellusporukka

Muutama sananen meistä.
Nikke ja Edu hurahtivat sukelluskalastukseen kesällä 2006 ja ovatkin tänäpäivänä aika tekijöitä tässä mielenkiintoisessa harrastuksessa.Minä tulin porukan jatkoksi syksyllä 2008.
Pääsin jutusta jyvälle melko nopeasti hyvien opettajien ansiosta, mutta itseopiskeltuna laji on erittäin haasteellinen, näinhän Nikke ja Edu lähtivät liikkeelle kompastellen.
Sukelluskalastus siis tapahtuu ilman happilaitteita, vapaasukelluksesta on siis kyse. Tuo kulunut lause on syytä mainita siitä syystä, että laitteiden ja harppuunan kanssa riehuminen on kaikkea muuta kuin inhimillistä kaloja kohtaan.
Tämän lajin edustajia on suomessa melko niukasti ja pienet piirimme kunnioittavat vesistöjä ja kalakantoja, sillä hyvä vesialueiden kohtelu mahdollistaa tämän lajin harrastamisen jatkossakin.
Saaristomeri on pääsääntöisesti meillä kohteena, turussa ja lähialueilla kun asustellaan, niin ei tarvitse aina uhrata paljon aikaa pelipaikoille pääsemiseksi. Nikke on tosin käväissyt norjan lisäksi myös dominikaanisessa tasavallassa sukeltamassa. Edu puolestaan on käynyt sekä norjassa, että tanskassa. Sälleillä onkin kilpailujen tiimoilta aikomus tehdä enemmänkin sukellusreissuja suomen ulkopuolelle.
Nikke, Saaristomeri open 2009, korppoo

Nikke on kovakuntoinen sukeltaja, jolta löytyy aina pilkettä silmäkulmasta.










Meikäläinen (Tomppa) on toistaiseksi kalastellut ainoastaa suomen vesissä, mutta kyllä tuo norja minuakin vähän kutittelee.
Liityttiin Sukellusseuroihin kaikki viime vuonna ja jokaiselle tuli käytyä ensimmäiset kilpailutkin. Edun ja Nikken edustaessa Team Kampelaa, minä liityin Saaristomeren sukeltajiin.
kilpailut on hauskoja tapahtumia ja porukka on mukavaa ja yställistä. Kisaamaan voi lähteä kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt, kunhan on lisenssit ja luvat kunnossa ja kuuluu sukeltajaliiton hyväsymään seuraan. Siellä näkee monentasoista saalistajaa, siinä missä joku tavoittelee mainetta ja kunniaa, toinen lähtee mukaan nauttimaan loistavasta ilmapiiristä.
Edu oli varsin menestyksekäs tulokas ja lunasti ensimmäisellä kaudella jo edustuspaikan PM kisoihin tanskaan.Nikkekin sai apinan pois selästään loppukautta kohden ja luvassa on rytinää tänä vuonna...Minä sensijaan söin eväitä kesken kisan ja nautiskelin vedenalaisista maisemista, jotain kalaa onnistuin minäkin kuitenkin saamaan.


Edu, Saaristomeri 2009


Edulla porukan kalanenä, löytää saalista uskomattomalla prosentilla!



Meidän Kalastusretkillä ei kuitenkaan ole kenenkään seuraedustuksella mitään väliä, tärkeintä on lähteä dyykille ja pitää hauskaa.

Tomppa, korppoo 2008. tämä kuva oli pakko julkaista, vaikka se onkin tosi huono, sillä siinä komeilee ensimmäinen harppuunalla saalistettu hauki.
Meikäläinen on porukan seniori ja fiilistelijä, ruoanvalmistuksen ammattilainen.

Kuluneella kaudella tapahtui paljon ja opittiin taas roppakaupalla uutta. Ensi kaudella tulee neljäs heppu joukon jatkoksi ja varmasti on uusia kokemuksia luvassa itse kullekin.
Talven aikana kukin tahollaan on pitänyt kuntoaan yllä ja ollaan jutusteltu tulevan kauden kalareissuista, ainakin jokunen telttaretki saaristoon olisi tarkoituksena tehdä.
Uusien kalapaikkojen etsiminen on aina ajankohtaista ja merikortteja onkin tutkittu ahkerasti. Meikäläisellä on vakaa aikomus hommata canonin järkkäriin vesitiivis kotelo, jotta saataisiin kuvattua laadukkaampaa pätkää.

Edu ja ahvenparvi Saaristomeri 2009









Muutama saaliskuva, Arkistoista löytyy jostain syystä huonosti kuvia Nikken saaliista, ei tosin tarkoita, etteikö kalaa olisi tullut.

Hymy kertoo kaiken, 10,7kg haukea, Saaristomeri 2009


















Sitten kovasti odotellaan jäiden lähtöä, jotta päästään mereen.
Luvassa on siis reissuraportteja, varusteiden tuunausta, ruokaohjeita, kuvia ja kaikkea mitä kukin tänne keksii kirjoittaa.
Puikoissa Nikke, Edu ja Tomppa...pitäkää kiinni=)))

4.3.2010

YO!

Terve vaan kaikille!!

Perustettiin Tompan ja Nikken kanssa uusi blogi jossa voi seurata meidän suolausreissuja.
Tarkoituksena olisi myös opastaa lajin saloihin välineillä hifistelystä ruoanlaittoon.



Meritaimen 3kg 2009